Ensimmäinen viesti

Ihanaa, että tulit sivuilleni.

Olen Aila Maria 57 vuotias vaimo, äiti ja mummi. Koko työurani olen tehnyt kaupallisella alalla. Jo pitkään minusta on tuntunut, että haluan tehdä ihan jotain muuta. 15 vuotta sitten sain ensimmäiset Tarot kortit. Tutkin kortteja. Tein muutaman tulkinnankin. Mutta minun aikani ei ollut vielä silloin. Tuli paljon muuta muka tärkeämpää tekemistä. Lisäksi minun piti ensin päästä eroon siitä, että mitä muut ihmiset ajattelevat. Aika tuttua varmaankin monelle. Muutama vuosi siinä vierähti, ennenkuin ymmärsin. Miksi minä ajattelisin mitä muut ajattelevat kun kaikista tärkein olen minä itse. Tämä on minun elämäni. Kun minä voin hyvin niin ympärilläni olevat ihmiset voivat hyvin.

Henkiset asiat ovat vetäneet minua puoleensa ja tärkeimmäksi ja rakkaimmaksi on muodostunut kanssakäyminen enkeleiden kanssa. Käytän kommunikoinnissa apuna oraakkelikortteja sekä enkelikortteja. Enkeleillä on paljon sanottavaa meille.

Laitan tähän sivustolleni joka keskiviikko enkeliviestin. Toivon, että saat näistä viesteistä rohkaisua elämääsi.

Enkeliterveisin

AilaMaria